Rehevöityminen – Itämeren suurin uhka

Mistä rehevöityminen johtuu?

Rehevöitymisen aiheuttajia olemme me ihmiset. Rehevöityminen johtuu siitä, että kasveille tärkeitä ravinteita, kuten fosforia ja typpeä, leviää vesistöön muun muassa jätevesien sekä maa- ja metsätaloudesta valuvien vesien kautta. 

Ylimääräiset ravinteet johtavat etenkin nopeasti kasvavien levien holtittomaan lisääntymiseen. Rehevöitymisen seurauksia ovat lisäksi veden sameneminen, happikato sekä kalakannassa ja eliökunnassa tapahtuvat muutokset.  

Voimme hillitä rehevöitymistä vaikuttamalla ihmistoiminnan ravinnekuormaan ja hillitsemällä ilmastonmuutosta. BSAG toimii rehevöittävien päästöjen vähentämiseksi esimerkiksi uudistavan viljelyn, ravinteiden kierrätyksen ja vastuullisen merenkulun avulla.

Rehevöitymisen noidankehä

Itämeren valuma-alue on laaja ja ajan saatossa sieltä on valunut Itämereen runsaasti rehevöittäviä ravinteita. Ne eivät katoa itsestään vaan varastoituvat pohjaan. 

Ravinteiden runsas määrä vedessä johtaa nopeasti kasvavan levän määrän lisääntymiseen. Kuollessaan levä vajoaa pohjaan, jossa sen hajottaminen kuluttaa vedestä happea. Tämä lisää Itämeren pohjan happikatoa. Hapettomissa olosuhteissa pohjan sedimentistä eli kerrostumista pääsee vapautumaan siihen kertaalleen sitoutunutta ja levien ulottumattomissa ollutta fosforia.  

Tämä taas kiihdyttää rehevöitymistä, joka taas lisää happikatoa. Hapettomuudesta kärsivät myös pohjaeläimet, ja Itämeren pohjassa onkin laajoja alueita, joilta elämä on kokonaan kuollut.  

Itämeressä on meneillään rehevöitymisen noidankehä, jossa meren rehevöityminen lisääntyy lisääntymistään. Tämän vuoksi Itämeren toipuminen on hidasta, vaikka uusia päästöjä saadaan yhä paremmin estettyä. 

Sinilevät kukoistavat kesäpäivien auringossa

Näkyvin merkki rehevöitymisestä ovat kesäpäivinä Itämeressä kelluvat myrkylliset sinilevälautat. Sinilevät lähtevät kasvuun, kun lisääntyneiden ravinteiden lisäksi aurinkoa ja lämpöä on riittänyt yhtäjaksoisesti parin viikon ajan.  

Itämeren sinilevät, oikealta nimeltään syanobakteerit, pystyvät hyödyntämään tarvitsemaansa typpeä suoraan ilmakehästä. Niiden kasvua rajoittaa ainoastaan fosfori.  

Kesällä veden lämmetessä fosforia kuitenkin nousee meren pohjasta lähemmäs pintaa. Tällöin syanobakteerit saavat napattua fosforin käyttöönsä.  

Tyyninä kesäpäivinä syanobakteerit oikein paistattelevat auringossa, kun tuuli ei sekoita niitä syvemmälle veteen. Auringonvalon, typen ja fosforin yhtäaikainen saatavuus ovatkin syynä kesäisin nähtäviin massiivisiin sinilevälauttoihin. 

Rehevöityminen haittaa monimuotoisuutta

Kaikki kasvit ja levät eivät kuitenkaan menesty rehevöityneessä meressä yhtä hyvin. Esimerkiksi Itämeren rannikoilla kasvava rakkohauru (ent. rakkolevä) on paikoin joutunut väistymään nopeampikasvuisten levälajien tieltä.  

Rakkohaurun kaltaisten avainlajien katoaminen on ekosysteemille erityisen haitallista, sillä niiden häviäminen vie mukanaan useita muitakin lajeja. Esimerkiksi rakkohaurun suojissa elää lukuisia pieniä selkärangattomia eläinlajeja ja kalanpoikasia, minkä lisäksi se tarjoaa ravintoa monelle eläimelle. 

Sinilevät ja särkikalat hyötyvät, muut kärsivät 

Rehevöityminen aiheuttaa muutoksia myös kalakantoihin. Isot petokalat eivät pärjää leväkasvustojen samentamassa vedessä, sillä ne eivät näe saalistaa. Särkikalat lisääntyvät, kun saalistuspaine vähenee ja olosuhteet ovat muutenkin niille mieluisat.  

Särkikalat syövät muun muassa eläinplanktonia, joka puolestaan popsisi ruoakseen kasviplanktonia eli pienikokoista levää. Toisin sanoen särkikalojen lisääntyessä samainen eläinplankton vähenee, jota tarvittaisiin pitämään meren kasviplanktonin määrä kurissa.  

Särkikalat myös möyhentävät pohjan kerroksia eli sedimenttejä ravintoa etsiessään, mikä saattaa vapauttaa vesistön pohjasta sinne varastoituneita haitallisia aineita.   

Rehevöityminen onkin merkittävä uhka Itämeren monimuotoisuudelle. Muutama laji, kuten rihma- ja sinilevät ja särkikalat, hyötyvät rehevöitymisestä. Samalla iso joukko muita lajeja on vaarassa kadota Itämerestä kokonaan.   

Monimuotoisuuden köyhtyessä Itämeri muuttuu entistä haavoittuvaisemmaksi. Yksipuoliset ekosysteemit eivät kestä muuttuvia olosuhteita, joita esimerkiksi ilmastonmuutos tuo väkisinkin tullessaan.  

Ilmastonmuutos kiihdyttää rehevöitymistä

Ilmastonmuutos lisää sateita, mikä tuo rehevöittäviä päästöjä entistä enemmän maalta mereen. Lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa ilman ja veden lämpenemiseen, mikä edesauttaa sinilevälauttojen muodostumista. 

Rehevöityminen taas vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Matalista rehevöityneistä lahdista on mitattu suuria metaanipäästöjä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta entisestään.

Meret ovat kokonaisuudessaan suuri hiilivarasto, joka on tähän asti toiminut ilmastonmuutoksen hillitsijänä. Meren ekosysteemin epätasopaino voi kuitenkin tehdä Itämerestäkin myös ilmastopäästölähteen.

Siksi Itämeren rehevöitymisen noidankehän pysäyttäminen on välttämätöntä.